Tietoa Inuyasha-sarjasta


Inuyasha on alkuperältään manga, jonka on käsikirjoittanut ja kuvittanut Rumiko Takahashi. Takahashi on Suomessa tuttu Ranma ½ nimisen manga sarjan kuvittajana.
Päähenkilöinä Inuyashassa on 15-vuotias Kagome ja hanyoo Inuyasha. Tarinan edetessä heidän mukaansa liittyy kettuyookai Shippoo, Miroku-munkki ja Sango.
Tarina alkaa, kun Kagome joutuu yookain takia hänen perheensä temppelin kaivoon. Tämän kaivon kautta hän joutuu menneisyyteen, Sengoku Jidai aikakauteen. Siellä hän näkee ensimmäistä kertaa Inuyashan, joka on taioin unessa ja kiinni puussa. Inuyashan taikoi kuollut papitar Kikyo. Kikyo suojeli voimakasta kuulaa, Shikon no tamaa. Myöhemmin selviää, että Kagome on Kikyon uudelleensyntymä ja hänen sisällään on Shikon no tama. Tapahtumien edetessä Shikon kuulaa hajoaa moniksi paloiksi ja palat sinkoutuvat ympäri Japania. Kagomen ja Inuyashan täytyy kerätä kuulan osaset, sillä ne vahvistavat muita yookaita.
Inuyashan tapahtumat sijoittuvat nykyajan Japaniin ja pääpainotteisesti Sengoku Jidai -nimiseen aikakauteen Japanissa.
Sengoku Jidaissa on paljon yliluonnollisia ns. hirviöitä, yookaita. Jotkut näistä ovat hyvin voimakkaita ja vaarallisia. Moni niistä havittlee Shikon-kuulaa (Shikon no tama). Hanyoo tarkoittaa puoliyookaita, eli hanyoon toinen vanhemmista on yookai ja toinen tavallinen ihminen.

Inuyasha jatkuu yhä mangana Japanissa. Inuyashasta on myös tehty anime, joka loppui kesken kaiken.